BayWa r.e.lla olemme aina kiinnostuneita uusien vuokrasopimusten tekemisestä paikoissa, joissa näemme potentiaalia uusiutuvan energian tuotantolaitoksille. Uusien maa-alueiden hankinta on ehdottoman tärkeää pysyäksemme jatkuvassa uusien tuuli- ja aurinkovoimapuistojen kehityksessä ja rakentamisessa.
Kun arvioimme mahdollisia vuokrasopimuksia, tiimimme asiantuntijat tekevät huolellisen soveltuvuuden arvioinnin teknisten, ympäristöllisten ja yhteiskunnallisesti olennaisten kriteerien perusteella. Samalla tiimimme tutkii maaston, asuinrakennusten läheisyyden sekä kohteen saavutettavuuden, löytääkseen potentiaalin tuuli- tai aurinkoenergialle. Tärkeä edellytys on myös sähköverkon liittymispisteen läheisyys.
Valitsemalla BayWa r.e.n kumppaniksesi, saavutat monia etuja. Meillä on ammattitaitoista osaamista, kokemusta ja myös taloudellinen vakaus, joiden avulla voimme tehdä tarvittavat investoinnit varmistaaksemme uusiutuvan energian projektien onnistumisen. Olemme aktiivisesti myös yhteydessä paikallisyhteisöihin saavutaaksemme hyvät suhteet koko projektin työskentelyn ajan.
Ota yhteyttä jo tänään keskustellaksesi uusiutuvan energian mahdollisuuksista maa-alueillasi.